Naistenviikossa

Töitä ja lomailua

Naistenviikko päättyi Jaakon päivään. Silloin havahduin siihen, että enpä ole vielä järvessä uinut koko kesänä. Tämä kesä nyt näytti olevan viileämpi ja (niinkuin yleensä ainakin naistenviikolla?) sateinen. Kun en helteen ystävä ole, niin eipä viileys haittaa. Kuumia öitä kun ei ole ollut, niin nukkuminen on sujunut paremmin.

Tämän kesän lomat on kahdessa osassa. Ja ihan hyvä niinkin, nyt on kesälomapäiviä kesä-, heinä- ja elokuulla. Ja melko sama millaista säätä lomapäiville sattuu, tärkeintä on lomapäivien vapauden tunne. Saa herätä ilman herätyskelloa ja tehdä (melkein) mitä vaan. Tai ainakin elää ilman ”lukujärjestystä”. Hyvä ettei mitään laivalippuja ennakkoon ostettukaan, kun loman alkuun tulikin (ei niin yllättävästi) hautajaiset.

Yritän ajatella rationaalisesti, että täällä vain kerran eletään ja että syntymä on ihan samaa kaarta kuin kuolemakin. Ja että kaikki täältä joskus joudutaan lähtemään.
Nyt sitten elän uutta elälmänvaihetta, kun alan olla itse niitä suvun vanhimpia, heti isän jälkeen. Vastuun (ja muistojen) taakkaa siirtyy vanhemmilta polvilta… Ei ole enää äitiä, jolta kysyä neuvoja ja jolle kertoa mitä lapsenlapsille kuuluu.  Meidän perheessä  muistellaan edesmenneitä, mummoa ja isomummoa ja monesti mietitään, että mitähän äiti tähän ja tähän asiaan sanoisi tai miten tässä toimisi. Olen iloinen siitä, että sain pitää äidin niinkin kauan, että ehdin kasvaa ihan aikuiseksi ja hän sai nähdä kaikki lapsenlapsensa. – Niin kauan edesmennyt sukupolvi on hengissä, kun heitä muistamme. (Valerie Perrin/Vettä kukille). Onneksi lapsillani on paljon ja hyviä muistoja isovanhemmistaan. (Valitettavasti minulla oli enää vain yksi isoäiti elossa silloin kun synnyin ja vain muiden kertomuksia muista isovanhemmistani). Toivottavasti nyt oma isäni vielä jaksaa kauan olla meidän, seuraavan sukupolven, seurassa ja me hänen seuranaan ja tukenaan.

Luin hyvän kirjan, ”Aina tytär, aina äiti”, (Hilamo/Pruuki), aikoinaan kun äitini sairastui. Tuossa kirjassa on tyttärien kirjeitä äideilleen. Osan kirjoittajista äidit olivat jo kuolleet, osalla elossa, kun nuo kirjeet oli kirjoitettu. Silloin ajattelin, että minä myös joskus kirjoitan samantyylisen kirjeen äidilleni. Hän ei enää silloin olisi pystynyt sitä lukemaan, eikä varsinkaan nyt. Mutta kaikki ne kauniit ajatukset äidistä olisi hyvä saada joskus koottua ja päästä paperille siirrettyä. Kirja on hyvää luettavaa kaikille äideille ja tyttärille, mutta sopii ihan yhtä hyvin isille ja pojillekin. (Eiköhän lapsi-vanhempi -suhde ole pohimmiltaan sama, vaikka onkin eri sukupuolet kysymyksessä. Kirja voisi hyvin olla nimeltään ”Aina lapsi, aina vanhempi”…).