Lokakuussa

  Päivä -ja hetki kerrallaan

Silloin kun alan suunnittelemaan jotain liian kauas tulevaan, pudottaa joku tapahtuma taas tähän päivään. Tällä kertaa sairaudet (ei tällä kertaa omat). Vaikka vierestä seuraaminen on monesti tuskallisempaa kuin olla itse sairaana. Kyllä mieluummin ottaisin lasten sairaudet itselle kannettaviksi, kuin nuorille annettaviksi. Nyt jokainen ilta mietin mielessäni, hyvä että tästäkin päivästä on selvitty. – Jollakin tavalla. Samalla toivon, että seuraava päivä toisi potilaalle paremman päivän ja leikkauksesta toipuminen etenisi ilman isompia takapakkeja.

Onneksi jokainen päivä on ollut matkaa parempaan arkeen ja toipuminen on mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Pitkää pinnaa nuorelta (ja koko perheeltä) nyt tarvitaan. Lääkäreiden mukaan leikkauksen jälkeen elimistö on ”normikunnossa” vasta noin kahden vuoden kuluttua. Eli vasta sitten ihan varmasti nähdään, että oliko leikkauksesta se hyöty, mitä toivottiin. Kaksi vuotta ei omassa elämässä tunnu kovin pitkältä ajalta, mutta nuoresta se voi olla ikuisuus.

Nyt, ja viimeistään nyt, on hyvä aika opetella olemaan liikaa hötkyilemätttä ja nähdä arjessa ne hyvät asiat.  Ja ne hyvät, tänään, juuri tällä hetkellä tapahtuvat. Tulkoon mitä tulee – ja katsotaan sitten miten ne hoidetaan. (Tai ainakin yritän poisoppia ikävien asioiden ”vatvomisesta” ja pessimistisestä ajattelusta ja rauhoitella itseäni). Olen jo niin monesta pahasta tilanteesta jo selvinnyt, niin miksi ei sitten jatkossakin. Valoa on näkyvissä, vaikka vuoden pimeintä aikaa kohta eletään.