Elääkö kissa kiitoksella
Ole se muutos, jonka haluat maailmassa nähdä.
– Mahatma Gandhi
Äitini, pieni äitini, käytti paljon vanhoja (itä)suomalaisia sanontoja. Niitä tulee mieleen eri tilanteissa. Ja niitä kerron omille tyttärilleni, että jotain perintöä (muistoa) äidistäni jäisi seuraavallekin sukupolvelle. Jos olisinkin päässyt aikoinaan opiskelemaan kulttuurintutkimusta, niin ehkä olisin voinut työkseni sanontoja kerätäkin…
Yksi äidin sanonta tuli mieleen tässä ”männä viikolla”: ”Kissa se kiitoksella elää”. Ihan sen tarkoituksesta ole päässyt selville. Ainakin äidin sanomana se tarkoitti, että ei kannata odottaa kiitosta. Ihminen ei tarvitse muiden kiitosta odottaa tai mitään tehdä vain sen vuoksi, että saisi tekemästään kiitosta. Vain kissa voi elää pelkällä kiitoksella (silityksillä?), mutta ei ihminen.
Niinpä viimeisen puolen vuoden aikana, kun olen saanut kuulla kiitos-sanaa päivittäin, en vieläkään ole oppinut sitä oikein vastaanottamaan. Tai jotenkin se sana vaan korvaan ”särähtää”.
Monta vuotta on työelämässä kuullut jotain ihan muuta kuin kiitosta. Tai ainakaan talon omalta väeltä. Joku asiakas on kiittänyt.
Nyt joskus ajattelen, että alkaako sana kiitos kokea ”inflaation”, jos sitä usein kuulee tai vielä pahempaa, alkaako siihen turtua ja vaikka ylpistyä. Voiko sitä alkaa itseään pitää liian hyvänä ja sen jälkeen jotenkin työmoraali laskea ja alkaa tekemään työtään ns.vasemmalla kädellä.
Jossain takaraivossa on usein tiukka ”luterilainen moraalikäsitys, vaikken itseäni mitenkään luterilaisena pidäkään. Palkka pitää ansaita työllä ja vaivalla. Työssä ei saa olla liian hauskaa, eikä sen pidä olla liian helppoa. (Tai sitten vain ahkeran äidin neuvot ovat vain jääneet takaraivoon). Ensimmäisiä kesätyöpaikkojani (ylä-asteella) oli pienessä kyläkaupassa kauppa-apulaisen työ. Kerroin työpäivän jälkeen kotona, että ei siellä ole oikein tekemistä koko päiväksi. Siihen äiti neuvoi, että puuhailet siellä touhukkaan näköisenä, vaikka ei tekemistä aina olisikaan. Et saa vaan tiskiin nojailla. Niinpä keksin aina jotain tekemistä, vaikka hyllyjen järjestelyä, jos ei asiakkaita aina näkynytkään. Ja ehkä samat opit on mielessä joskus nytkin. Aina löytyy jotain tekemistä, jos ei muuta niin näytön ja näppäimistön pyyhkimistä.
Vaikka kiitoksia on vaikea ottaa vastaan, niitä on (vanhemmiten) oppinut enemmän antamaan. Ja niiden antamisesta saa itselle hyvän mielen – ja vielä pienellä vaivalla.
Körttimallilla
Löysin monia ohjeita ns.körttisukista ja tein niistä oman versioni. Malli on helppo ja nopea tehdä, varsinkin paksuhkosta langasta. Körttisukkia on varmaan ollut helppo neuloa vaikka silmät kiinni seuroissa ja sukka valmistuisi varmaan muutaman ”lyhyen” virren aikana.
Ensimmäinen adventti. Valoisa päivä on nyt todella lyhyt. Viikolla ei ehdi näkemään kuin aamun ja illan hämärän. Vapaana viikonloppuna sain laitettua kuistille kausivalot ja ikkunoille valohimmelin ja kynttelikön. Pihalle sytytin lyhtyihin kynttilöitä ja pihalle roihuja. Silti pimeys hiipii ihan iholle.
Joulun ensimmäiset
Joulukoristeista siellä täällä kodissa en tykkää. Koristeltu kuusi voi olla ja jokunen valo ikkunaan, mutta joulukukkia pitää olla. Kukkia pitää ostaa heti, kun niitä alkaa kaupoissa olla. Ensin hyasintit ja sitten amaryllikset. Joskus ostan joulutähdenkin. Nyt (vanhemmiten) olen alkanut niistäkin tykkäämään, niinkuin kesäkukista pelargoneista. Monta vuotta, vuosikymmentä meni, että pidin molempia ihan mummokukkina, enkä voinut niitä hankkia. Joko alkaa ikä aivoja pehmenetämään tai sitä on nyt jo vähemmän jyrkkä mielipiteissään.
