Valitse sivu

 Vielä vähän arjessa

Vielä muutamat viimeiset ponnistelut töissä ja päästään rauhoittumaan ja joulun viettoon. Perheen kovin jouluttaja, nuorimmainen, sai koristella kuusen reilusti muita vuosia aikaisemmin, jo 4. adventtina. Yleensä se on laitettu vasta aatonaattona. Ehditään nyt siitä nauttia vähän pidempään. Toivottavasti ei vaan kissaa liikaa koristeet kiinnosta.
Työmatkoilla olen kuvaillut, (nyt jo lumista), kaupunkia. Valitettavasti pimeää on meno- ja tulomatkalla ja kuvat ovat aika tummia. Valoisin päivä menee sisätiloissa, niin ei ehdi lyhyestä valoisampaa aikaa nähdäkään. (Olisipa jo huhtikuu…)
Yhdessä joulukonsertissa ehdittiin käymään, mutta muuten on viikot menneet aika arkisissa puuhissa. Muutamat neuleet joululahjoiksi olen saanut jo pakettiin.

Joulua ennen tehdään vaan tavalliset viikkosiivoukset, niin ettei niihin mene paljoa aikaa. Leipomiseen ja ruokien laittoon pitää vielä varata vähän aikaa. Onneksi on useampi kokki, niin saadaan jaettua työt useamman kesken. Minä en tykkää liharuokien laitosta, niin porsaanfileen käsittely jää jollekin muulle, mutta perunakakun ja kasvislisukkeita joulupöytään teen ja leipomisesta tykkäänkin. Joku jäädyke olisi taas kiva tehdä kahville. Aaton perhekirkon jälkeen on ollut tapana kerääntyä koko perheen kanssa kahville. Sen jälkeen tehdään vain päivällistä, mutta ollaan jo pyhävaatteissa ja aletaan rauhoittua joulun viettoon; yhdessäoloon, jouluelokuviin, lautapeleihin, kirjoihin ja herkkujen syömiseen. Tänä vuonna jää varmaan joku joulun jälkeinen päivä ihan vaan oleiluun, hitaaseen aamupalaan ja yöpuvussa oleiluun koko aamupäivän. Uusia käsitöitä tekee mieli aloittaa ja katsoa samalla jotain sarjaa tai leffaa, vaikka jonkun jakson The Crownia tai jotain ”kevyttä” murhasarjaa.

 

”Älä mene, ikäni kaiken minä sinua odotan,
tulevaksi,
pelkään ettet sinä tule.
Mistä minä tiedän itkeä sinua
jos olet kuollut,
taikka olla itkemättä,
jos sinä elät.”
-Paavo Haavikko

  

Punaisen vuoro

Ullakolle on kertynyt kuusen koristeita eri vuosilta ja eri väreissä. Viime vuonna kuusessa oli vain valkoisia ja hopeisia koristeita. Tänä vuonna laitettiin vain punaisia tai punavalkoisia koristeita. 

 

Paperiaskartelua

Paperipusseja ja kuumaliimaa. Strömsön ohjeilla tehty paperitähti etsii vielä paikkaansa johonkin ikkunaan.

Suodatinpusseista tein pienempiä tähtiä. (Ostin joskus vahingossa pieniä kahvinsuodatinpapereita, jotka löysin nyt kaapin perukoilta).

 

Pikapipoja oli nopsa neuloa. Ja tehdä välillä muutakuin kuin sukkia ja lapasia.