Valitse sivu

 Jouten ollessa

Tammikuu ja helmikuun alun viikonloput menivät joko vieraiden kanssa tai itse jossain muualla ollessa. Nyt oli vaihteeksi erilainen viikonloppu, kun kalenterissa oli vain  tyhjää. Sunnuntai oli vielä merkitty kansalliseksi  Lukurauhan päiväksi. Tavallisesti en raaski pyhittää koko päivää vaan lukemiselle ja oleilulle, mutta nyt sunnuntai meni ihan luvallisesti vain kirjojen parissa. Pullaa vähän leivoin, mutta silloinkin kuuntelin samalla äänikirjaa. Aina ei (ehkä) tarvitse tehdä mitään näkyvää tai saada aikaan jotain tärkeää. Voin yrittää olla vaan ja hengitellä, välillä lukea jotain hyvää ja olla jouten, kerätä voimia uuteen keväisempään viikkoon.

Vanhaan aikaan sanottiin, että ”helmikuussa helistää”. Silloin alkoi tulla jääpuikkoja räystäisiin ja tuuli sai ne kauniisti helisemään.

 

Paljon järkeä me tarvitsemme, ja pisaran hulluutta
elääksemme huomiseen ja huomisen yli.

– Lassi Nummi

 

Tulen ja menen.
Yhä vaikeampi
on sanoa mitään.

– Tuomas Anhava

Sukujen saloja

Vanhoja valokuvia on kiva selata. Yritän saada joitakin uusiakin kuvia siirrettyä paperille. Omia tyttöjä olen kuvannut paljon silloin kun he olivat lapsia. Tytöillä on nyt ollut hauskoja hetkiä omien lapsuusmuistojen kanssa ja albumeja selatessa. Monet kesälomat on kuvattu videolla ja niistä koostettu eri vuosien lomamatkat. Iso osa niistä Saarenmaalla ollessa. Tässä kuvassa ukkini jossain Amerikassa siskonsa ja serkkunsa kanssa. Ukki oli aina tyylikkäästi liivipukuun pukeutunut.- Ja komea nuori mies.

 

Pidemmät päivät

Nyt helmikuussa on ollut ”kevyempää” töistä kotiin kävellä, kun on jo selvästi valoisampaa. Silti vielä kuistilla ja pihalla syttyvät ns.kausivalot iltaa valaisemaan. Kohta voisin ne jo purkaa ”kesäteloille.”

 

  • Tulppaanien aikaan pitää maljakoissa olla tuoreita tulppaaneja.

Tulppaanien aikaan pitää saada maljakkoon tuoreita tulppaaneja.

Joinakin maanantaina, ainakin ennen aamukahvia, soi mielessä tämä ikivanha ”ralli”…

Tässä nuoruutta, nostalgiaa…Dream on! Uusin maustein.