Inventaariota elämästä
Vuoden vaihtuessa (ja synttäreillä) sitä konkreettisesti huomaa, että aika kuluu – ja ihan liian nopeasti.
Tähän vuoteen tulee vielä yhdet täyden kympin synttärit, niin sitä väkisinkin miettii miten sitä on kauan ollut vaimoa, äitinä ja yleensä tässä elämässä.
Viime vuosi toi taas uusia asioita elämään. Ihan plussan puolelle jäi viime vuoden saldo. Toivottavasti tämä alkanut vuosi toisi myös enemmän hyvää, kuin ikävää.
Vaikka joinakin päivinä (maanantaisin) sitä tuntee itsensä ikälopuksi, niin aikamoinen järkytys oli silti, kun kävin Kelan sivulla laskemassa montako työpäivää on vielä uurastettava ennen eläkeikää. Olen sittenkin vielä melko nuori. Yksi tuttu kun jäi äsken eläkkeelle ja melko nuorena, alle kuusikymppisenä. Mutta hänellä eläkeikä tuli palvelusvuosien, ei fyysisen iän perusteella. Niinpä minäkin optimistisena ajattelin, että ei tässä kauaa enää tarvitse töihin raahautua. Mutta Kelan mukaan vielä kymmenen vuotta pitäisi jaksaa. Se tieto lamaannutti ihan täysin. Mietin, että miten ihmeessä jaksan niin kauan. Sehän on ikuisuus. Ja jos niin pitkään vielä samassa työpaikassa ja samaa työtä tehden, niin voihan…Yksi ilta meni kotona ihan vaan epäreilusta eläkejärjestelmästä nuristen ja draamaillen. Mutta, kiitos taas perheen, joka pudotti minut takaisin ”maan pinnalle”. Syvien huokailujen ja syvään hengittelyn jälkeen pystyin taas palaamaan arkeen. Nou hätä, (ehkä). Ei varmaan kannata ajatellakaan niin pitkälle tulevaisuuteen kuin vaikka 10 vuotta eteenpäin. Eihän sitä tiedä missä sitä silloin on töissä ja missä kunnossa sitä silloin on. Toivottavasti kuitenkin edes jotenkin hengissä.
”Katso, talvi pudottaa
ikkunain eteen
valkean, hilajavan verhon.
Tuhannet pienet silkkikellot
koskevat ruutuun
hiljaisuutta hennommin”.
-Katri Vala
Villasta huopaa
Pitkästä aikaa pääsin askartelemaan huovutusvillan kanssa. Tilasin mikkeliläiseltä lammastilalta suomenlampaan huovutusvillaa ja pyörittelin siitä pannunalusen. Tämän piti valmistua jo ennen joulua (ja lahjaksi), mutta joulun välipäivät menivät koronassa lepäillessä ja pääsin taas kässäilemään loppiaisen jälkeen.
Joulun rippeitä
Vielä pitkälle tammikuulle saadaan ihastella joulukukkia. Tämäkin on jo aika mones amaryllis, joka on ollut ensin ruukussa ja loppusijoitettuna maljakkoon.
Samoissa maisemissa. Mökin nuotiopaikalla viihtyy aurinkoisessa säässä kauankin vain ”Pielisen pintoo” katsellessa. Nyt käytiin synttärisankarin kanssa makkaranpaistossa samoilla rannoilla tammikuussa. Kovin kauaa ei viimassa ja pienessä räntäsateessa tällä kertaa istuttu. Mökin sisälläkin piipahdettiin. Kaikki oli siellä kunnossa. Ei mitään hiiren papanoita näkynyt. (Kesäinen kuva on heinäkuulta 2022).
Heinäkuussa pitäisi kuulla (ja nähdä) nämä ”nuoret” miehet livenä Helsingissä. Liput keikalle on jo takataskussa.