Musiikkia korvalleni
Musiikki(kin) on ollut tärkeässä osassa elämääni nuoruudesta saakka. Eri aikakausina sen merkitys ja harrastaminen on vain ollut erilaista. (Vaikka niin varmaan moneenkaan muullakin. En tunne yhtään ihmistä, jolle musiikilla ei olisi mitään isompaa merkitystä.)
Isä yritti saada kaikkia neljää tyttöä soittamaan jotain soitinta ja minäkin kiinnostuin pianonsoitosta.- Ainakin vähäksi aikaa alaluokilla. Opettaja sattui vain olemaan kaikkea muuta kuin innostava ja se harrastus sai jäädä. Vähän myöhemmin, murrosiässä musiikin kuuntelu ja tanssiminen tuntuivat sopivan siihen aikaan ja auttavan sydänsuruissa, vaikkei sellaisia ihan ollutkaan. Vanhan teinikalenterin mukaan olin surrut ja itkenytkin joulukuussa 1980, kun niin ”rakas” John murhattiin. Muistan miten pinnistelin kovasti, että sain tiristettyä yhden kyyneleen Lennonin muistolle. Sen jälkeen voin tehdä teinariin siitä merkinnän ja piirtää kyyneleen kuvan.
Lukion jälkeen kaikista tileistä piti ”sijoittaa” LP-levyihin. Silloin olin välivuoden Ylellä musiikin arkistoijana ja sain ihan työnkin puolesta käydä ostamassa levyjä arkistoon. Silloin musiikkia tuli paljon kuunneltua ja discoa tanssittuakin.
Viime vuosina musiikkia on tullut kerättyä eri tarkoitusta varten tehdyille soittolistoille kännykkään; klassista pop/rock -musiikkia oleskeluun ja nopeampitempoista R&B, Dance-pop -kappaleita kävelylenkeille ja kuntosalille. Valitettavasti parina viime vuonna musiikkia on ikävämpää kuunnella luureista, kun vaan toinen korva kuulee ja nyt kuuntelen musiikkia eniten autossa, kun kaikki kajarit saa laitettua isommalle ja kuulee paremmin vain yhden korvan kautta.
Kiireisen työviikon nyt hyvin katkaisee Tempon ryhmäliikuntatunnit, ja erityiset suosikkini tanssilliset sellaiset, hiphop, salsa, reggae…on ihan parasta. Ja parasta on se tunne, kun koreografia on jo sen verran tuttu, ettei tarvitse joka askelta enää laskea, vaan antaa vain musiikin viedä ja mennä ihan täysillä. Silloin saa hetkeksi ”pään tyhjättyä” kaikesta muusta. Rauhoittuminen ja hiljentyminen on monesti vaikeaa, mutta kiitos musiikin/tanssin….Joogaa olen kanssa kokeillut, mutta olen ehkä liian kärsimätön siihen. Vauhdikas meno sopii miellelleni paremmin. Nuorena aivojen nollaukseen tarvittiin pari rohkaisuryyppyä ja tanssikaveriksi joku mukava vastakkaista sukupuolta oleva. Nyt vanhempana riittää kunnon trikoot, sisälenkkarit ja kuntosalin innostavat liikuntaohjaajat – ja tietysti se ”menevä” ja kovalla soitettu musiikki. Hikikin tulee pintaan ihan ja 50 minuuttia kuluu ihan hetkessä – ehkä kuntokin huomaamatta paranee.
Kaupunkimaisemissa
Reilun kymmenen vuoden vanhana ajattelin, että sitten kun olen aikuinen, niin haluan elää kaupungissa ja mahdollisimman keskustassa. Kirjastot ja kaupat saavat olla mahdollisimman lähellä. Niin sitten lähdin maalta 17- vuotiaana. En siksi, että vanhemmat ja koti olisi ollut kurja paikka, vaan siksi, että halusin päästä sinne missä on ihmisiä ja jotain tapahtuu. Siitä saakka olen saanut asua kaupunkien keskustassa ja nyt viime vuodet ihan ”maaliman navan” lähellä. Kävelymatkan päässä kaupoista ja kirjastosta. Tämän kauemmaksi kaikesta sivilisaatiosta en ehkä halua koskaan muuttakaan.
Hauska veikko
Melkein joka päivä saadaan nauraa tämän pennun tekemisille. Nyt jo kaksi vuotta ikää, mutta mieli on ihan pentukissan. Tässäkin yritän telkkaria katsoa, mutta nojatuolin ja telkkarin väliin ilmestyi Manu ja halusi, että hänetkin huomattais, eikä vaan telkkariohjelmaa.
Tässä yksi kasaribiisi. Tuli tätäkin joskus kuunneltua ja tanssittua.