Ilmastopakolaisena
Trooppiset yöt ovat tehneet yläkerrassa nukkumisesta tukalaa, niinpä olen siirtynyt öiksi alakertaan. Monena vuonna on ilmalämpöpumppu saanut vain lämpöä puhaltaa, mutta tänä kesänä on sen viilennystomintoja käyttää päivittäin ja varsinkin illalla, että on saanut vähän viileämmässä ja vähän paremmin nukuttua.
Tällä viikolla lähdettiin kuumuutta pakoon vielä vesistön äärelle, Nurmekseen. Pielisen vesikin oli harvinaisen lämmintä ja siinä pystyikin (minulaiseni vilukissakin) uimaan palelematta.
Manu paksuine turkkeineen viihtyy paremmin lattialla, mutta välillä nojatuolikin sopii päiväunipaikaksi.
Tontin uudet asukkaat
Iltahämärissä kuului pihalla rapinaa. Huomasin pienten siilien hiippailevan arasti kuistin alta. Sen jälkeen olen laittanut, nyt helteiden aikaan, pihalle kaksi kippoa, toiseen vettä ja toiseen kissanruokaa. Yön aikana on kaksi pientä siiliä ja niiden äiti(?) käyneet ruokailemassa.
kukkia ja kirjoja!
Voiko pihalla olla liikaa kukkia? Ei voi ja yritän etsiä eri aikoihin kukkivia, että olisi aina jotain kkassa aikaisesta keväästä myöhään syksyyn. Joku muu meidän perheestä voi olla eri mieltä. Jo kauan sitten on joku osannut laittaa asioita tärkeysjärjestykseen;
”Jos omistat puutarhan ja kirjakokoelman, sinulta ei puutu mitään.”
– Cicero