Valitse sivu

 

 – Ja nyt on talvi

Helmikuu alkoi pakkasilla. Tämän aamun -19 astetta tuntuu jo ihan liian kylmältä ihmiselle. Onneksi sisätiloissa lämmintä riittää ja villasukilla saa olon mukavaksi.

Itseäni yritän opettaa; oppimaan uusia fyysisiä taitoja ja ajattelemaan positiivisemmin kaikesta.  Vaikka positiivinen ajattelu kuulostaa helpolta, ei se sitä joka päivä ole.
Niin karulta kuin se kuulostaakin, mikään onni ei kestä ikuisesti. Kun sen muistaa, on helpompi antaa itselleen lupa nauttia ilosta täysin siemauksin. Kun vain osaisi elää enemmän tässä hetkessä, ei muistelisi vanhoja ikäviä asioita, eikä surisi jo etukäteen tulevia vastoinkäymisiä. Niinpä yritän silloin tällöin muistuttaa itselleni, että ”Nyt on nyt” ja tässä sitä ollaan. Mindfullnes-kurssilla olen käynyt, mutta en ole vielä osannut niitä tietoisia harjoituksia tehdä arjessa. Mutta ajatuksiaan voi ”kouluttaa” ja kaikkea uutta voi oppia. Oli sitten ikää paljon tai vähän. (Tai ihan sopivasti, niinkuin tässä keski-ikäisenä vielä on). Itselleen ei ole helppo olla armollinen, muita kohtaan se on varmaan helpompaa. Itseltään vaatii monesti liikaa ja asettaa liian tiukkoja vaatimuksia. Huonoista, vanhoista tavoista pois-oppiminen on varmaan hitainta oppimista.

 

lammella

Valkeisenlampi tarjoaa mukavia ulkoilumahdollisuuksia jokaisena vuodenaikana. Tänä talvena jää on niin paksua, että lampea kiertää nyt hiihtolatukin. Siinä ainakin pienet koululaiset tai iäkkäämmät voivat hiihdellä tasamaalla. Huuhalla on isompi, valaistu latu, mutta siinä ei ole kuin jyrkkää ylä- tai alamäkeä.

 

Kiitos, riittää jo

Viime viikkoina on lumikinokset kasvaneet. Minulle jo riittäisi tämä määrä lunta. Pienet kadut alkavat mennä jo turhan kapeiksi ajaa. Onneksi meidän talonmies tykkää ulkoilusta ja lumitöistä ja pitää pihan sisääntulon puhtaana.

 

Sukat, vaihteeksi ihan itselle.

Löysin kivan kirjan, johon koottu erilaisia ruukkuistutuksia. Löytyi heti hyviä vinkkejä ensi kesän istutuksiin portaille ja etupihan sisääntulon reunoille. Tulis vaan jo kevät ja istutusaika!

 

Runebergin päivä on vielä edessä, mutta Fredrikan (?) kehittelemää torttua on jo ehditty muutamat maistaa.