Valitse sivu

 

 Kohta joulussa

Marraskuussa vielä mennään, mutta joitakin joululahjoja on tullut jo tehtyä. Kuvan telkkari-/takkahuoneen lattia on saanut jo punaisen talvimaton. Vanhan talon lattiat eivät ole koskaan liian lämpimät, niinpä paksuista villamatoista on hyötyäkin. Villasukkia tulee käytettyä melkein läpi vuoden.

Viikot menee niin nopsaan, että ei paljoa ehdi yhdessä viikossa puuhastelemaan. Pehmeitä paketteja olen aloittanut tekemään jo syksyllä sen verran ajoissa, ettei tulisi hoppu sitten joulukuun puolessa välissä. Joulun viettoa haluaisin yksinkertaistaa ja lahjoja vähentää vuosi vuodelta. (Ei mitään isoja joulukoristeluja kotiin jne). Monena jouluna olen perheelle ehdottanut, että eikö vaan lähdettäisi yhdessä jonnekin ja jokainen saisi vain yhden lahjan. Panostettaisiin vain yhdessä oloon, rentoutumiseen, hyvään ruokaan , eikä lahjoihin ja ”hössötykseen”. Vielä tähän mennessä muu perhe on ollut muuta mieltä, mutta jospa saisin sellaisen ”jouluttoman joulun” joskus tulevaisuudessa.

Tahtoo Islantiin

Luin Satu Rämön kirjan elämästä Islannissa. Sen jälkeen ajattelin neuloa, nyt niin suositun, islantilaisneuleen. Tein sen vain mekoksi ja niin ohuesta langasta, että se mahtuu takin alle. Mekon malli ei ole mistään kotoisin, eli ihan omasta päästä, mutta kuviot ovat saman tyyppisiä mitä perinteisissä islantilaisissa paidoissa. Kun lankaa vielä jäi, tein makkarasukat mekon kaveriksi. Tätä settiä voisin käyttää joulun välipäivinä kirjoja lukiessa. (Ehkä joulupukki taas kirjalla muistaa….)

 

Kissanpoika

Nyt on meille (tyttärelle) varattu kissanpentu. Se on ragdoll-poika, joka saa kasvaa Siilinjärven kasvattajalla vielä muutaman viikon. Helmikuun alussa se on luovutusiässä ja haetaan meille. Saadaan vähän taloon tohinaa. Tämä kaveri ei ole niin kovaääninen mitä siamilaiset, mutta muuten pitäisi olla myös luonteeltaan seurallinen. Korona- aikaan ei varmaan päästä katsomaan, mutta kasvattaja on lähettänyt paljon kuvia tästä tyypistä ja sen veljistä.

 

Vastavalmistuneet makkarasukat otin heti käyttöön, mutta neulosmekko saa odottaa vielä jouluun.

Iloinen ja postiivinen biisi, jonka olen nähnyt esitettävän livenä Tanskanmaalla. Sympaattinen Peter G.