Blogi
Äiti, äiree, äippä
Se kaikista kaunein Maailman kaunein sana. Tai Suomen...Näin toukokuun alussa tuntuu, että se sana on äiti. Äitienpäivää on pystytty jotenkin juhlimaan, vaikkakaan isoäitejä ei ole päästy näkemään. Äitienpäivälahjojen saaminen tuntuu aika absurdilta. Lapsi itse on...
Kohta vapussa
kevättä ilmassa ja mielissä Tässä pari runonpätkää. Ovat niin ajankohtaisia, edelleen. Olen huomannut, että toisten kanssa on paljon helpompi elää kuin oman itsensä. :)Toivon, että joskus vanhempana olisin viisaampi ja osaisin hyväksyä niin itseni kuin läheiset...
Huhtikuussa
Pashaa ja muuta mukavaa Pasha on pääsiäisen herkuista ihan parhaita. Tänä vuonna pitänee tahdä vain pieni versio; nyt ei olla koko suvun kanssa samassa pöydässä pääsiäispyhinä. Valitettavasti vanhukset saavat olla vain yksikseen. Jospa juhannuksena...
Maaliskuussa
UUSIA ALKUJA Vuoden alussa toivoin paljon uusia asioita tälle vuodelle. Ja nyt on paljon uutta ehtinyt tapahtua. Ikävin asia on ollut vanhan Kalle-kissan uupuminen ja kunnon heikentyminen. Niinpä se piti viedä eläinlääkärin lopetettavaksi. Ikää oli ehtinyt kertyä jo...





