Valitse sivu

Syksyn väriskaalaa

Ruskan värejä ja roosaa Roosa nauha -kanpanjasta. Pihan villiviinit, pihlaja, korallikanukat, vaahtera ja pensasaidan kiiltotuhkapensas tuovat pihaan erilaisia punaisen sävyjä. Keltaisia lehtiä putoilee maahan (naapurin) isoista koivuista, syreeneistä ja hedelmäpuiden lehdistä. Vanha tammi ei ole vielä montaakaan lehteä pudottanut, mutta silti on saatu kaaatopaikalle jo pari lehtikuormaa viedä. Onneksi kaatopaikan lehti- ja risupuoli on ”aina aaki”, eikä ole riippuvainen kaatopaikan aukioloajoista.

Roosa nauha- kampanjan tuotteita on tänäkin syksynä pitänyt ostaa. Kuvan krysanteemi on yksi niistä. Onneksi joka vuosi tuntuu olevan yhä enempi roosia tuotteita kauppojen hyllyillä. Kampanja on varmaan jo tullut kaikille tutuksi ja siitä muutakin kuin se pieni vaaleanpunainen nauha.

Keväällä kustin seinustalle istutettu tuoksuköynnöskusama jaksaa vielä kukkia. Jos vaan talvesta selviää, niin saadaan siitä jotain varjoa kuistille. Kuisti kun on etelä-, länsisuunnassa, niin helteellä lämpötila nousee ihan liikaa ja kaikki kuistilla kärventyy. Kissakin.

Vaihteeksi on tehty remonttiakin. Nyt lattioiden vaihtoa. Minulla on vaan paha tapa suunnitella jo seuraavaa projektia, vaikka meneillään on vielä jotain. Mutta kun vanhassa, vuonna 1940 valmistuneessa talossa on vaan aina jotain
paranneltavaa  – tai ainakin muutettavaa.

 

 

RUSKAA

villiviinissä.

 

Kesäkukista luopuminen

Joka syksy viivyttelen pihan kesäkukkien poistamista. On niin kurjaa taas viedä pitkään kukkineet kukat kaatopaikalle. Kuistin ikkunan alle piti heti saada kanervat ja callunat tilalle. Ja taas huomasin, että kuistin ikkunapuitteiden kunnostus ja maalaus jäi sitten tekemättä tänäkin kesänä. 

 

Eteinen ennen remppaa. Lattiassa vielä vanha parketti ja avovaatekaappi oven vieressä. Kiva kun eteiseen on tehty ikkuna kuistilta. Ja ovessa on myös ikkuna, niin saadaan luonnonvaloa pitkulaiseen ja pieneen eteiseen.

Tässä eteistä remontin jälkeen.


Portaiden alle rakennetun kenkäkaapin ovea koristavat Ikean kasvitarrat.

Eteisen ja keittiön lattioiden vaihdon jälkeen löytyi eteiseen uusi vaatekaappi. Ikeasta löytyi haitariovinen malli, jonka ovet mahtuvat aukeamaan. Valkoista kaappia odoteltiin ja odoteltiin, mutta sitten piti vaihtaakin tummanruskeaan, että saatiin takkien säilytys pois väliaikaisesta paikasta, olohuoneen nurkasta. Oliskohan keittiön värimuutos seuraava projekti…