Valitse sivu

Siirtyminen sisätöihin

Vesi- ja räntäsateet kutsuvat sisäpuuhasteluun, neulomiseen ja
kirjojen pariin takan ääreen.

Muutama joululahjaksi menevä sukkapari on jo valmiina ja itselle tekee mieli uutta villapaitaa. Islantilaistyyppinen villapaita on työn alla. Malli on ihan ”omasta päästä”, mutta se voisi olla perinteinen islantilainen kuvio. Langoiksi valitsin vain ohuempaa, että voin käyttää paitaa ihan sisätiloissa.

Yläpuolen kuvassa keskustassa oleva linnamainen Kuopion Museo, joka on parhaillaan remontissa, mutta keväällä uudistettuna avataan. Vuonna 1907 se valmistui museo- ja kirjastotaloksi. Se on ollut harvinaisuus Suomessa, siihen aikaan ei rakennettu tiloja alunperin museoiksi, vaan niitä myöhemmin muokattiin museokäyttöön muista tiloista. Ja hienoa, että jo 1900-luvun alussa siinä on ollut kaunis kirjasto lukusaleineen.

Sukuhistoriaa

Muun puuhastelun ohessa olen kahlannut vanhoja kirkonkirjoja ja etsinyt äidin puolen suvun, Rääkkylän Hakulisten esi-isien tietoja. Joitakin merkintöjä rippikouluista ja kinkereistä on löytynyt, ainakin joku sukulainen on osannut hät´hätää lukea ja kirjoittaa. Kuolinsyyksi on monelle kirjattu ”vanhuus”tai ”kuume”… Vanhojen kuvien seasta löytyi tämä, lähes antiikkinen 🙂 kuva kesältä 1970 (tai -71). Tässä (vas.) sijoituslapsi Liisa, kesälapsi (Pelastakaa Lapset ry:n kesälomalainen) Tarja, Mirja-sisko ja pienimpänä minä, helteellä uikkareissa ja silloin vielä ihan blondina. Tämä kuva ainut täällä, joka ei ole minun ottama…

 

Hyviä kirjoja

Maailmasta löytyy niin paljon hyviä kirjoja, että en vaivaa mieltäni kauaa sellaisen kirjan parissa, joka ei tunnu hyvin kirjoitetetulta tai muuten mielenkiintoiselta. En harrasta ”Self Help” -kirjoja, eikä tämäkään ole nimestään huolimatta sellainen. Kirjassa ei anneta vastausta siihen mikä on hyvä elämä. Eihän yhtä vastausta siihen voi ollakaan. Sen sijaan tässä on eri vuosikymmenten ajattelijoiden määritelmiä hyvälle elämälle ja esimerkkejä siitä miten eri puolilla maailmaa ja miten eri uskonnoissa ja aatesuuntauksissa ajatellaan eri määreistä. Esimerkiksi ”Onko viha oikeutettua”, ”Elämään kuuluu  aina kärsimystä” jne. Hyvä kirja iltalukemiseksi!

 

Etupihan koristeomenapuun oksa.
Kuvaa ”hiukan” muokattu.

 

 

Alla video,  jonka positiivinen fiilis sopii harmaaseen ja hämärään päivään. Yksi pirteimmistä biiseistä sitten Pharrel Williamsin ”Happy”-kappaleen…